The last text

Tämä kurssi oli todella mukava. Ensin ajattelin, että tämä ei auta omiin kielivirheisiini millään tavalla, mutta se että pääsi kirjoittamaan monia erilaisia tekstejä, auttoi jo paljon.

Se, että kurssi toteutettiin blogi muodossa, oli myös kiva ratkaisu. Kun sai itse päättää oman bloginsa ulkoasun, oli paljon mielekkäämpää kirjoitella tänne, kuin että olisi kirjoittanut tylsällä kirjoitusohjelmalla, ja palauttanut jokaisen tekstin erikseen paperilla. Ja tämähän oli tottakai myös se egologisempi vaihtoehto, kun paperia ei tuhlaantunut pitkien tekstien myötä. kuvien liittäminen oli myös paljon helpompaa, joten tekstistä sai helpommin kivemman näköisen.

Olen hyvin tyytyväinen omaan työpanostukseeni tällä kurssilla. Vaikka välillä tekstien tuottaminen oli hankalaa, sain silti kaikki ajallaan valmiiksi, eikä teksteistä jäänyt ainakaan omasta mielestäni puuttumaan liikaa tärkeitä asioita. Ilman tätä kurssia, en varmaan myöskään olisi jaksanut kirjoittaa Etelä-Saimaan yleisöostastolle valittaakseni eräästä tekstistä. Kun tekstin pystyi tuottamaan jo tällä kurssilla, oli se helpompi laittaa myös eteenpäin.Ainoa asia mitä en tehnyt, oli tekstien muokkaaminen. Ehkä tekstin puolessa välissä annetun palautteen ja korjaukset olen ottanut huomioon ja korjannut, mutta kun teksti on ollut valmis, en ole jaksanut enää kiinnittää niihin huomiota. vaikka tekstien läpiluku olisi ollut vielä tarpeellista.

Palautteen anto oli paljon nopeampaa kuin ennen. Oli hyvä, että palautetta sai heti, jotta tiesi miten voisi parantaa tekstin edetessä eteenpäin. Toisaalta ainakin minulta löytyy paljon kielioppivirheitä, ja niistä olisi saanut antaa vielä enemmän palautetta, jotta kirjoituskieli puhdistuisi vielä paremmin. Muuten uskoisin tämän kurssin olevan jatkossakin hyvä ja hyödyllinen, jos vain jaksaa olla aktiivinen ja oikeasti kirjoittaa, eikä vain surffailla facebookissa.

Kiitos tästä kurssista, oli mukavaa ja antoisaa kirjoitella vapaasti ja vielä mielenkiintoisista aiheista.

Voinko vielä jäädä?

Syksy. 

Täynnä vihreää ja punaista. 

Tuulen leikitellessä oksilla se nappaa mukaansa uuden värin löytämiä lehtiä

jotka leijailevat kohti kylmenevää maata.

Pintaa koskettaessaan ne lähtevät uudelleen lentoon

askelten synnyttävän ilmavirran myötä.

Jälleen ne laskeutuvat ja löytävät uuden alustan

jossa levätä.

Vaikka lehdet jättävän emäpuunsa, ne silti jatkavat elämäänsä maassa

ilahduttaen pieniä jalkoja

jotka rakastavat hyppiä vaivalla rakennettuihin

lehtikasoihin. Ne antavat 

iloa monille taiteilijoille, jotka tallentavat 

luonnon luomia värejä paperille. 

Rakkauden värit korostuvat lehdissä
kun rakastavaiset vaeltelevat pitkin värien vuoraamaa puistoa

ja katsovat pieniä lapsia,

toivoen joskus kuulevan omien lapsiensa pienten jalkojen synnyttämän

lehtien kohinan.

Kaiken on kuitenkin joskus loputtava.
Ensimmäiset lumihiutaleet laskeutuvat taivaalta
saaden ihmiset palelemaan kylmästä
ja tulevan talven pelosta.
 Naisen mieleen tulee ajatuksia ruuanlaitosta, siivoamisesta, kaikesta,
mitä hän joutuu tekemään
ilman apua.
Lehtien menettäessä värejään lumihiutaleiden
haudatessa ne alleen,
maalari kerää tavaransa ja lähtee, sillä
ei ole enää mitään,
mitä maalata.

Pienten lasten äidit laittavat pipot takaisin lastensa päähän
peläten pienten korvien paleltuvan. On aika lähteä kotiin
kun hento, ja iloinen ääni kysyy

voinko vielä jäädä?

Dance your feet off

Tanssi on sanana hyvin laaja käsite. Se sisältää monia eri tanssitapoja ja tyylejä, kuten vaikkapa Baletti, Jazz, Afro, paritanssi, nykytanssi ja lavatanssit. Yleisestiottaen tanssiminen on itsensä liikuttamista musiikin tahtiin. Musiikin ja tanssin avulla jokainen voi välittää omia tunteitaan, ja kertoa itsestään enemmän kuin itse arvaakaan. Jokaisella on oma tanssityyli, eikä kukaan tanssi täysin samalla tavalla. Esimerkiksi Baletissa liikkeet ovat olleet jo vuosia samanlaisia, mutta jokainen balettitanssija on silti yksilönä ainutlaatuinen.

Jotkut tanssityylit eivät ole pelkästään yksilötyöskentelyä. Paritansseissa toinenkin osapuoli tulee huomioida, ja tanssiminen on molempien tanssioiden aikaansaamaa liikettä. Liike ei näyttäisi hyvältä, jos pelkästään mies tanssisi tangoa ilman naista; vasta naisen mukaantullessa tanssi näyttäisi kokonaiselta. Parityöskentely luo myös vaikuttavuutta. Esimerkiksi nykytanssissa kahden henkilön yhteistyöstä syntyvä tunne välittyy katsojille asti, ja tanssija itsekin tuntee olonsa turvallisemmaksi parin ollessa vieressä tukemassa. Tukeminen voi olla myös konkreettista, sillä hienoimmat ja vaikuttavimmat nostot syntyvät juuri parityöskentelyn myötä.

 

Tanssiminen ei ole -eikä saakaan olla- pelkkää suorittamista. Se on musiikista, itsestään, liikkeestä ja muista ihmisistä nauttimista. Tanssista tulee hyvä mieli, vaikka surullisia tanssejakin on olemassa. Sen kuitenkin huomaa, milloin tanssija on koko sydämestään ajatuksessa mukana. Vaikka tekniikka ei olisikaan huippuluokkaa, joukosta silti erottuvat ne, jotka nauttivat, ja antautuvat liikkeen vietäviksi. Positiiviset kokemukset kannustavat jatkamaan, ja kehittämään itseään lisää. Tätä tanssi mielestäni on, täynnä positiivista tunnetta.

Baletilla on pitkät juuret tanssin historiassa, ja Balettitaitoja arvostetaan edelleen hyvin paljon. Se on vaativa tanssilaji, jossa kehonhallinta, venyvyys ja tasapaino ovat suuressa roolissa. Enssimmäisenä sanasta baletti- tulee mieleen tiukoilla nutturoilla, balettipuvuilla ja trikoilla varustetut tanssijat jotka kyhjöttävät tangon ääressä koko tunnin tehden plié sarjoja pitkästyttävään klassiseen pienomusiikkiin. Baletti on sitäkin, mutta nykyään siitä on tullut myös hieman vapaampia, ja vaikuttavempia tanssimuotoja. Esimerkiksi Nykybaletissa baletti yhdistetään näyttävästi nykytanssiin, ja lopputulos on yleensä hyvinkin vaikuttava. Baletista on  hyötyä myös muissa tanssityyleissä, esimerkiksi nyky-ja showtanssissa. Hyvällä balettipohjalla liikkeet pystyy tekemään taloudellisesti, ilman että tuhlaa suuria määriä energiaa ja hyydyttää itsensä täysin. Tanssiminen on myös kaunista ja siistiä, kun perusasiat, kuten tendu, plié  ja pirouette ovat kunnossa.   

(klikkaamalla "värillistä" sanaa pääsee katsomaan miltä tämä liike näyttää)  

 

 Nykytanssi on hieman uudempi ja vapaampi tanssimuoto. Ei ole tiettyä kaavaa jonka mukaan tulisi tanssia, vaan uusia liikkeitä syntyy kaikenaikaa. Tärkeintä nykytanssissa onkin tunteet, niiden kuunteleminen ja välittäminen muille ihmisille. Nykytanssi voi olla myös hieman outoa ja taiteellista. Joissakin nykytanssiteoksissa ei välttämättä ole paljoakaan kunnon tanssia, vaan taas kerran tunteiden ilmaisua ja "näyttelemistä". Tässä tanssimuodossa päämääränä on ihmisten koskettaminen, joko positiivisella tai negatiivisella tavalla. Se on tanssijasta itsestään kiinni, minkälaisen kuvan hän haluaa tanssillaan antaa. Ehkä juuri siksi nykytanssista on tulossa yhä suositumpaa, sillä se on loistava keino ilmaista itseään ja nauttia virtaavasta liikkeestä. 

Muita tanssimuotoja on esimerkiksi hiphop, flamenco, lavatanssit ja showtanssi. Hiphop on nykyisin hyvin suosittu tanssilaji, josta myös monet pojat pitävät. Tanssi ajatellaan yleensä olevan vain tyttöjen laji, mutta jos poika tanssii hiphopia tai breakdancea, sitä ei enää pidetä lainkaan outona. Tässäkin tanssimuodossa tanssi on paljon vapaampaa ja omaperäisempää. Maanläheisyys ja tanssin agressiivisuus ovat myös joissakin tansseissa yleisiä. 

Lavatanssit ovat hyvin perinteinen tanssimuoto, jota toiselta nimeltä kutsutaan myös seuratansseiksi. Tällä tarkoitetaan sitä, kun ihmiset kerääntyvät tanssilavoille kuuntelemaan tanssiorkesteria ja tanssimaan muiden ihmisten kanssa. Perinteisiä tansseja joita tanssitaan ovat muunmuassa valssi, tango, humppa, jenkka ja foxtrot. Hieman uudempia tanssityylejä ovat niinsanotut kädenalitanssit, eli fusku, boogie woogie, bugg ja jive. Lisäksi on olemassa myös lattaritansseja, eli chacha, salsa, rumba ja samba. Ei tarvitse olla tanssin ammattilainen jos haluaa mennä lavatansseihin. Tansseissa on tarkoituksena pitää hauskaa, nauttia musiikista ja tutustua uusiin ihmisiin. Lavatansseista löytyy myös monia ystävällisiä ihmisiä, jotka mielellään opettavat uusia kävijöitä, jotka eivät vielä osaa tanssia.

 

Tanssin päätehtävä on rentouttaa ja antaa positiivisia kokemuksia. Tanssin avulla pystyy myös löytämään oman itsensä helpommin. Tottakai tanssi on myös loistavaa liikuntaa, sillä se kehittää tasapainoa, syviä lihaksia ja vartalon hallintaa. Kaikista näistä on vanhemmalla iällä hyötyä, sillä linjauksien ollessa kunnossa, selkäongelmia ei tule yhtä suurella todennäköisyydellä. 

Peilikuvarakkautta

Peilikuvarakkaus (WSOY, 2005) on Eija Laitisen ja Anne Leinosen kirjoittama  nuortenkirja, joka kertoo kahden nuoren naisen uudesta elämästä Kotkassa. Tarinat muistuttavat paljolti toisiaan, ainoan eron muodostaa aika- neitien elämien välillä on 40 vuotta.

1965-luvulla elävä Meri on 16-vuotias nuori nainen joka muuttaa itsenäistymisen toivossa maalta kaupunkiin. Kotkassa hän saa lastenhoitopaikan Janhusen apteekista, jota pyörittävät sisarukset Elisa ja Huugo Jantunen. Kun Meri löytää uuden ystävän apteekissa ruokaa laittavasta Seijasta, ja tutustuu komeaan Markkuun ja tämän ystävään Villeen, on hän valmis jättämään Himalansaaren navetat taakseen.

Emilia on 2005 luvulla elävä 15-vuotias nuori nainen jonka perhe muuttaa äidin työn perässä Kotkaan. Uudessa koulussa uuden elämän aloittaminen ei ole helppoa, mutta Emilia löytää heti ensimmäisenä päivänä hieman erilaisen kaveripiirin. Koska Emilia ei itsekään ole täysin massan mukana liikkuva teini, vaan käyttää rentoja poikamaisia vaatteita, tulee hän loistavasti toimeen Gootti-Suvin kanssa. Kun samaan porukkaan lisätään vielä rämäpäät Juri ja Artsi, tuntee Emilia olonsa hyvin kotoisaksi.

Molempien tyttöjen mielessä liikkuvat samat asiat, mitä tehdä, missä liikkua, miten olla. Uuden elämän aloittaminen ei sittenkään ole niin helppoa kuin luulisi. Tämän huomaa varsinkin Meri, joka arkana maalaiskylän tyttönä ei oikein tahdo sopeutua kaupungin vilskeeseen. Emilian elämä lähtee helpommin käyntiin, mutta mieltä askarruttaa vanha lehtileike, jossa kerrotaan kotkassa sattuneesta tulipalosta, jossa kuoli nuori kotiapulainen. Apteekin historia alkaa kiinnostamaan Emiliaa yhä enemmän, varsinkin kun hän saa tietää asuvansa täsmälleen tässä samassa talossa.

Voisi helposti luulla, että kahden eri tarinan välillä vaihtelu häiritsisi kirjan lukemista, mutta näin ei käynyt. Kirjailijat olivat onnistuneesti saaneet punottua juonet yhteen, ja tekstit liikkuivat aikalailla samoissa päivämäärissä. Esimerkiksi molempien päähenkilöiden joulut vietettiin samaan aikaan. Kun aika pysyi samana, pystyi juonia seuraamaan paljon helpommin. Mielenkiintoisilla henkilökuvauksilla lukijat saatiin koukutettua henkilöihin ja heidän tekemisiinsä, aina halusi vain lukea enemmän ja oppia lisää näistä hahmoista. Myös miljöön taidokas kuvaus teki kirjasta mielenkiintoisen lukukokemuksen.

Kirja sopii hyvin nuorille tytöille, miksi ei pojillekin, jotka elävät elämänsä epävakainta aikaa. Moni nuori tyttö pystyy samaistumaan kirjan päähenkilöihin, ja tunteisiin, mitä he toisia ihmisiä kohtaan tuntevat. Se juuri tekeekin tästä kirjasta niin hyvän, sillä molempien tyttöjen tarinat ovat kirjoitettu niin todentuntuisesti, että voisi helposti luulla niiden olevan totta. Päähenkilöiden oivallukset auttavat myös ymmärtämään poikia paremmin. He kun tuntuvat tuossa iässä olevan se iänikuinen mysteeri.

@ we<3it

Onko Metsä menettänyt merkityksensä?

Muinaisille esi-isillemme metsä oli elintärkeä paikka. Se tarjosi suojaa, ravintoa ja turvallisia liikkumismahdollisuuksia. Eläminen liikkui metsän ympärillä, sillä suurin osa eläimistäkin liikkui juuri metsässä. Luontoa kunnioitettiin ja siellä liikkumista pidettiin kunnioitettavana asiana. Metsänhenkiä ja luonnonjumalia palvottiin ja ihailtiin, eikä heitä haluttu suututtaa. Tällöin ihmisen ja luonnon välinen suhde pysyi tasapainossa.

Seuraavaksi ihmiset muuttivat metsästä aukeille alueille, raivasivat maata ja viljelivät peltoja. Metsä oli silti hyvin tärkeässä roolissa, sillä se takasi selviytymisen vaikeistakin ajoista. Puista rakennettiin taloja ja rakennuksia, polttopuilla taas lämmitettiin taloja, taaten selviytyminen kylmistä talvista. Eläimetkin liikkuivat vielä metsissä, joten metsä tarjosi myös ruokaa ihmisille. Se ei koskaan lakannut olemasta, ja metsän olemassaoloa pidettiin itsestään selvänä asiana.

Nykyään metsän olemassaolo ei ole enää niin itsestään selvää. Joka päivä ympäri maailmaa kaadetaan tonneittain puita ja eläimet joutuvat etsimään itselleen uuden turvapaikan. Puita myydään muihin maihin, ja niistä valmistetaan erilaisia paperituotteita ja huonekaluja. Sähkö- ja öljylämmitysten myötä puulämmitys on vähentynyt, ja sen asema selviämisen kannalta on hälvennyt. Puulla ja metsällä ei tunnu olevan enää mitään arvoa, se on vain yksi keino lisää saada rahaa. Mihin on hävinnyt arvostus metsää ja luonnossa liikkumista kohtaan?

En usko, että metsää osaa arvostaa yhtä paljon jos asuu kaupungissa. Itselleni luonnossa liikkuminen on tärkeä, ja itsestään selvä asia. Olen asunut koko ikäni metsän vieressä, joten sen läsnäolon on tuntenut aina. Vihreät värit rauhoittavat mieltä ja raikas kasvien tuoksu herättelee turtuneita aivosoluja. Vehreässä metsässä liikkuminen on myös mitä parhainta liikuntaa, sillä siinä samalla yhdistyy kaksi toimivaa ja tärkeää asiaa: raikas ilma ja tehokas kuntoilu. Metsä on myös antanut muunlaista mielihyvää, sillä mustikat ja metsämansikat maistuvat varmasti jokaiselle. Tällaisten asioiden kautta luontoa on oppinut arvostamaan. Kun tietää luonnon tärkeyden, ei tee mieli tuhota sitä roskaamalla ja saastuttamalla.

Entäs sitten eläimet? Ihmisten omahyväinen ja kaikkivaltias asenne on ajanut monet eläimet ahdinkoon. Joka kerta kun metsää kaadetaan, ajatellaan eläinten löytävän jostain muualta uuden elinalueen, onhan metsää jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Miltä ihmisistä tuntuisi, jos jättimäinen kone jyräisi oman kodin, ja sinulle sanottaisiin vain: onhan maapallolla vielä tilaa vaikka kuinka paljon! Näin se ei kuitenkaan mene. Metsää hakkaamalla häviää myös monia kallisarvoisia kasvilajeja.

Ihmiset nauttivat raikkaasta ulkoilmasta, ja valittavat tehtaasta tulevia savuja. Mistä tämä raikas ilma sitten tulee? Metsienhän sanotaan olevan maapallon keuhkot. Varsinkin sademetsät päästävät ilmoille paljon happea ja poistavat hiilidioksidia, mutta jokainen kasvi ja puu tuottaa myös tätä samaa elintärkeää ainetta. Siksi jokainen metsäpalsta on tärkeä, ja kaadetun metsän tilalle tulisi istuttaa uutta metsää. Näin maailman keuhkojen toiminta säilyisi mahdollisimman elinvoimaisena. 

Onneksi silti vielä löytyy joitain ihmisiä joita luonnonsuojelu kiinnostaa. Nämä luonnonsuojelun ääripäässä olevat  viherpiiperöt kahlitsevat itsensä suuriin puihin ja huutavat oikeutta yksilöille, jotka eivät itse voi itseään puolustaa. Välillä tilanteet menevät äärimmäisyyksiin, ja työmiesten sekä luonnonsuojelioiden väliset konfliktit ovat lähellä. Metsä siis edelleen herättää ihmisissä tunteita, vaikka välillä tämän elintärkeän luonnonalueen tuhoaminen tuntuu hauskemmalta kuin sen suojeleminen. Alkuaikojemme metsässä elely näyttää vieläkin salaa vaikuttavan geeneihimme ja ajattelutapoihimme.

Opettaja: haluaisin tästä pistearvioinnin.

Täytyykö nuorten olla aina täydellisiä?

Sunnuntaina 13.2 Eeva-Liisa Tarvainen kritisoi Etelä-Saimaassa kovalla kädellä Tanssiopisto Sonja Tammelan, Musiikkiopiston sekä kuvataidekoulun yhteisteosta Lumiukkoa. Lappeenrantasalilla esitettiin myös tanssiopiston ylimmän balettiluokan teos nimeltään Talvitanssi. Kirjoittajan mukaan 10-vuotiaiden tyttöjen nilkkojen täytyisi jo ojentua moitteettomasti, sekä vanhimpien balettitanssijoiden jalkojen nousta korkeammalle.

Lumiukko suunnattiin lapsille, kun taas Talvitanssi oli ehkä enemmän suunnattu vähän vanhemmille ihmisille, jotka jaksaisivat keskittyä ja katsoa teoksen kokonaan läpi. Lapset tykkäsivätkin paljon lumiukosta, sen iloisuudesta sekä luultavimmin myös siitä, että lumiukko ei sulanutkaan, niinkuin alkuperäisessä tarinassa tapahtuu. Päätös olla sulattamatta lumiukkoa oli mielestäni erittäin hyvä, sillä miksi kaikkien pitäisi aina mennä alkuperäisen kaavan mukaan ja päättyä surullisesti? Lehtitekstin kirjoittaja oli kritisoinut myös tätä asiaa. Häneltä tuntui löytyvän pahaa sanottavaa melkein joka asiasta.

Tästä päästäänkin aiheeseen, tarvitseeko nuorten harrastajien aina olla täydellisiä? Pitääkö jokaisen harrastuksen johtaa ammattiuraan ja sitäkautta pyrkiä olemaan paras? Mielestäni nuorten harrastusten tarkoituksena on löytää uusia puolia itsestään, saada uusia kavereita, liikkua ja pitää hauskaa. Jokaisella on oikeus itse valita, haluaako päästä huipulle vaiko ei. Tanssin itsekin tanssiopistolla, ja tiedän miten siellä toimitaan. Lapsille opetetaan tasapuolisesti asioita, ketään ei kohoteta muita paremmaksi eikä ketään painosteta liikaa olemaan huippuhyviä. Minusta tämä toimii, sillä itsekin tunnen oloni turvalliseksi tällaisessa lämminhenkisessä ympäristössä, jossa minua neuvotaan, mutta ei kuitenkaan painosteta liikaa sanomalla etten olisi tarpeeksi hyvä, ja minun pitäisi harjoitella vielä lisää.

Nuorille tulee paljon paineita nyky-yhteiskunnassamme.  Meidän pitäisi onnistua elämässämme ja kouluttautua hyvin, jotta saisimme hyväpalkkaisen työn ja meistä tulisi potentiaalisia veronmaksajia. Jokainen keski-ikäinen ihminen haluaisi saada laadukkaat eläkepäivät ja hyvälaatuisen vanhainkodin, siksi he kohdistavat paineensa meihin. Kouluttautukaa ja taatkaa meille turvallinen tulevaisuus! Nuoret ovat muutenkin herkässä tilanteessa, he eivät tiedä mitä tekisivät tulevaisuudessa, ja he etsivät vielä itseään ja omaa kutsumustaan. Tällöin heille tulisi antaa omaa aikaa, mutta myös tukea ja kannustusta, jotta he löytäisivät heille itselleen parhaiten sopivan tien. Nuorten harrastukset toimivat myös hyvinä suunnannäyttäjinä, ja he saavat sieltä paljon hyviä ja korvaamattomia neuvoja.Siksi koenkin varsin epäreiluksi että Eeva Liisa Tarvainen arvostelee negatiivisella tavalla nuoria, tanssin harrastajia, jotka olisivat vain  kaivanneet kiitoksen heidän tekemästään työstään.

Ensimmäinen teksti

Lukujärjestyksessäni sattui olemaan tyhjä palkki, jonka tiesin tuottavan minulle ylimääräistä, tylsää odottelua. Maalla asuminen on välillä rankkaa sillä kyytien saaminen on joskus hyvin hankalaa. Miten mukavaa olisikaan ollut nukkua perjantaiaamuna pitkään ja tulla vasta 11 kouluun.. Näin ei kuitenkaan koskaan olisi käynyt, kello olisi soinut joka tapauksessa puoli kahdeksalta, jotta ehtisin linjataksiin joka veisi minut yhdeksäksi kouluun. Tässä on siis syy, miksi nyt tätä tekstiä kirjoitan.

Kurssin aikana haluaisin parantaa yleiskieltäni. Ennen minulla oli aikaa lukea, ja yläasteen teksteistä sain aina kiitettäviä numeroita. Lukion alkaessa ja tanssiharjoitusten lisääntyessä vapaa-aika yhtäkkiä vain kului pois ja kirjat jäivät lukematta. Tilalle tulivat Facebook ja mesettely. Näiden minulle niin rakkaiden yhteydenpitovälineiden myötä hyvä yleiskieleni rappeutui. Nyt olisi mukavaa löytää taas hyvä kirjoitusvire, ja päästä oikealle tasolle tekstin tuottamisessa.

 @ we<3it